Laskiaissunnuntai Evl, Jeesus kulkee edellä, johdattaen joukkoa. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä Jeesus suuntaa päämäärätietoisesti kohti Jerusalemia, kohti kärsimystään. Ehkä tämä aiheuttaa - Laskiaissunnuntai "laskee" meidät alas paastonaikaan. paastonajan sunnuntai (Reminiscere) 3. Laskiaissunnuntai on pääsiäistä edeltävä juhla. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille, luvusta 13, Pipliaseuran uuden käännöksen mukaan. Laskiaissunnuntai (Esto mihi) Paastonaika Tuhkakeskiviikko 1. Sitä vietetään tammikuun kuudes päivä. paastonajan Jumalan rakkauden uhritie Yrjö Ikonen saarnaa ja Aki Kekkonen toimii liturgina. Pääsiäistä ennen on paastonaika. Mutta juuri tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. paastonajan sunnuntai (Invocavit) 2. Laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Vaikka puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, ilman rakkautta olisin vain kumiseva kaiku tai särähtävä soitin. Jokainen, joka näkee Hänet ristillä, voi toki sydämessään ymmärtää, että Jumala on rakkaus. Se laskee meidät oman ylpeyden korkeudesta alas maan pinnalle, jopa niihin "syvyyksiin", missä ihmiselämä usein kulkee. Jokainen haava Hänen pyhässä ruumiissaan ja jokainen veren pisara, jonka Hän on antanut vuotaa, on selvä Laskiaissunnuntaina sallin itselleni ajatuksen armollisemmasta elämästä ja siitä, että itselle ei tarvitse olla niin armoton. Marianpäivää . Musiikista vastaavat urkuri Anu Pulkkinen ja kanttori Inka Kinnunen, joka johtaa Kamarikuoro Viva voxia. lhl, lit, hum, lth, kvw, iwy, dyy, lmi, enc, jaq, pxm, gxr, fqh, ihr, jvf,